Meillä on hometta

Vaikka edellisessä viestissä lupasin kertoa miten remontti on edennyt tähän asti niin en sitä nyt teekään. Sillä remontti tähän asti on edennyt kohtalaisen positiivisesti tähän asti. Tämä viesti kertoo vieraasta, jota en olisi halunnut tavata. Varsinkaan tässä vaiheessa remonttia. Vieras on nimeltään kosteusvaurio.

Kosteusvaurio ilmenee

Lauantai oli kuin muutkin lauantait tähän saakka. Kaikenlaista pientä remontointia oli edessä. Oli listoitusta, vessan koolausta, sähköjen vetoa ym. Tarkoitus oli laittaa tilat siihen kuntoon, että maanantaina pääsen hiomaan lattioita.

Tarkkaa aikaa en muista mutta kameran tilastot kertovat, että noin kello 17.40 aikaan roikaisi kohtalaisen paljon vettä alas taivaalta. Ei tänä kesänä ollut noin paljoa vielä satanut. No kuistilla istuin ja muutaman kuvan räppäsin sieltä.

Sisälle siirryin, olisinkohan kahvia mennyt hakemaan ja päätin vilkaista miten velipojan koolaus etenee vessassa. Silloin huomasin kosteutta väärässä paikassa. Nimittäin vessan poistoilmaputken ulkopinnasta tippui vesi.

   

Vaurion syyn selvittäminen alkaa

Nappasi pari kuvaa putken alapäästä ja lähdin yläpohjaan (vesisateessa) selvittämään vaurion aiheuttajaa. Käsin kaivamalla selvisi, että muhat (talvella) eristetyn viemärin tuuletusputken juuressa olivat kosteat. Puukolla eristeeksi rullattu villa pois ja alta paljastui kostea putki. Itseasiassa koko villaeriste oli kostea.

Seuraava aamu, eli tänään sunnuntaina kiipesin isäni kanssa katolle tutustumaan potilaaseen. Ensin yläpohjaan josta nappasin muutaman kuvan putkesta. Taivashan sieltä näkyi. Sitten katolle ja “tiivisteiden” kinppuun. Sekä viemärin tuuletusputki että keittiön liesituulettimen hormin vuoraus olivat surkealla tolalla tiivistyten suhteen. Liesituulettimen hormin vuoraus oli itseasiassa aivan pilalla ja mätä.

 

Pikakorjaus mallia Sikaflex

Tiivisteet molempien ympärillä kasvoivat sammalta, mikä oli jo tiedossa aiemmilta katoillaolokerroilta. Silloin en ollut osannut ajatella tiivistysten olevan ihan niin huonossa kunnossa kuin ne olivat. Molemmissa oli pohjana piki tai joku muu vastaava. Tämän lisäksi niitä oli lisätiivistetty jollakin plastic puddingin kaltaisella valkoisella aineella, silikonilla ja jollakin, jonka alkuperää en edes osaa lähteä arvailemaan. Samapa tuo, ne raaputettiin irti.

    

Viemärintuuletusputken tiivistys oli helpompi urakka. Vanhat pois, piki pehmeäksi grillisytytysnesteellä (teollisuusbensiiniä, ei löytynyt tinneriä) ja Sikaa juureen. Pikakorjaus ja hyvä tuli. Liesituuletinhormi oli sit kinkkisempi.

Koska koko hormin kotelointi oli ainakin katolla käytännössä mätä, ei sitä kannattanut jättää paikalleen. Pop-niitit veks ja eristeet pois. Itseasiassa oli hyvä, että eristeet otettiin pois, sillä villa oli putken juuresta läpimärkää. Putki itsessään oli lytyssä, joten se piti ottaa pois ja oikaista.

Mätä kulma koteloinnissa Lahonnut lastulevy Mätä ja märkä hattu Siis oikeasti märkä

Poistettu putki paljasti, että hormissa oli villaa joten liesituulettimen kautta tapahtunut tuuletus on todennäköisesti ollut todella huono. Itse en sitä päässyt kokeilemaan tai toteamaan. Hyvin todennäköisesti lumi on jossakin vaiheessa repinyt tuota putkea ja koko kotelointia alas jolloin ainakin osa popniiteistä on revennyt ja putki mennyt lyttyyn.

Mätää lastulevyä lisää Vettä on Putki tukossa Sama putki lysyssä

Tunteroisen verran soviteltiin putkea takaisin paikalleen ja eristettiin juuresta Sikaflexillä ensiavuksi. Ihan kohtalainen siitäkin tuli. Lopun kruunasi edellisillan purkutöissä ylimääräiseksi jäänyt vessan poistoputken suojahattu. Hattu hormin päähän kiinni parilla itseporautuvalla jottei vesi tule keittiään sitä kautta. Pikakorjaus numero kaksi odottamaan muuton jälkeen tapahtuvaa lisäselvittelyä yläpohjassa ja korjaustoimenpiteitä.

Sikaa juureen Juurihoitoa tällekin

Tilanne pahenee

Loppupäivä meni keittiön alakaappeja purkaessa. Lattia käsitellään sieltä asti, niin ne oli poistettava edestä. Velipoika saapui alkuillasta purkamaan vessan koolauksia ja halltexia katosta. Eka halltex alas ja skenaario laajeni het kertarysäyksellä. Hometta ja mätää yläpohjan laudoituksessa. Loput halltexit pois mutta onneksi pahin oli siinä. Itse jouduin lähtemäää aavistuksen aikaisemmin pois, joten isä ja veli jäivät purkamaan viemärituuletusputken kotelointia vessasta. Kotipihassa isältä tuli soitto, kotelointi alhaalta homeessa ja lattia märkä. Tämän toteaminen jää minulla huomisaamuun, kamera kädessä.

Mädät laudat katossa Mädät laudat pikkasen lähempää Halltex homeen kourissa